Ilta ennen aattoa

Clement Clarke Mooren ja Knitmomin innoittamana kirjoitin joulurunon meille, jotka jättävät kaiken viime tippaan.
Oli aaton aatto ja hiljaista aivan
kun tajusin, että omaa kuoppaani tässä kaivan.
Neuleet on kesken, ei valmistu mikään,
kesken on kaikki, paketiss ei yksikään.

Kaikki jo nukkuu ja minä vain hupsu
koitan pipoa saada valmiiks, enää puuttuu vain tupsu.
Ei muista oo apua, kun lahjat ois heille.
Kuinka joulu voipi tullakaan näin myöhässä meille?

Sit ulkoa kuulin, kun joku piti ääntä,
laskin puikkoni alas ja menin katsomaan täyttä päätä.
Ikkunaan riensin niin kiiruusti ja lujaa,
että lankakeräni kieri pitkin eteisen kujaa.

Kun katsoin ulos sen tajusin heti,
oli joulupukki siinä ja muassaan reki.
Eläimet ne mellasti niin kovaa mä kuulin,
koko talon siihen heräävän mä kohta jo luulin.

"Paikka Rowan, seis Patons, rauhoitu Lopi!",
pukki huus siellä, eikä ykskään ollut Topi.
"Koittakaa pysyä paikalla ihan,
tästähän näätte oottaessa koko pihan."

Mut kuva tuo kaikkea normaalia vastaan soti
ja luulin että päähäni noussut on toti.
Ne ei olleet poroja, vaan muuta nyt ihan,
pukin valkoistet lampaat oli vallanneet pihan.

Eteiseen pukki sitten viimeinkin tuli
ja sisällä lumi kaikki saappaista suli.
Hienoa oli nähdä hänet ilmielävänä,
hämmästyksestä hiljaa olin iltana tänä.

Oli villaa kaikki vaattensa, punaista toki,
"Käsinneulottuja nääs!" hän minulle hoki.
Tietysti, tietysti, sen kauas jo näki,
kirjoneulepaitaansakin ihailis koko maailman väki.

Ja hattu oli täynnä tupsuja ja raitaa,
värinsa poimittu pitkin kesäistä ahonlaitaa.
Huivi oli pitkä kuin evankeljumi
hapsuissaan vielä leikki valkoinen lumi.

Lapasten selusta oli palmikkoa hienoa,
lisänä niissä oli kuviota niin herkkää ja vienoa.
Ja kaikissa neuleissa pienillä kirjaimilla "JP" luki,
huomasin sen, kun hän partaansa suki.

"Siis hetkinen haloo, onko Joulupukki aivan
nämä neuleet itse tehnyt ja nähnyt kaiken vaivan?"
Hän myönsi sen todeksi ja nauroi mulle:
"Oon mestari mä siinä ja tulin apuun sulle."

Mulla heti leikkas ja sain aatoksen oivan,
jo kuulen puikkojen kilinän ihanaisen soivan.
Hänet tuoliin istutin ja syliinsä annoin
kaikki melkein valmiit neuleet hänelle kannoin.

Puikot kiisi ilmassa kun hän neuloi ja neuloi,
ja nopeimmat työt ihan aluksi seuloi.
Pipo tuli valmiiks, pian huivi ja nuttu
totesin tää laji on pukille ihan tuttu.

"Tää onnistuu ja lahjat jouluks ehtii,
rakas pukki kun apunani kiirehtii."
Puikot lensi ja lanka juoksi,
taikaa oli se, mitä hän teki mun vuoksi.

Kohta oli valmista, kaikki saatiin pakettiin asti
joulu saa tulla kun pukki mut pelasti.
Kiittää en kyllin osaa mä häntä,
lampaat jo ootti, siellä taiskin olla räntä.

Lähteissään vielä hän huusi puikko suussa:
"Aloita kuule ensi vuonna jo kesäkuussa!"